Kokoomus ja Gredi yhteistyöhön

Kokoomus kuuluu Suomen kolmen suurimman puolueen joukkoon, noin 34 000 henkilöjäsenen ja lähes 1000 paikallisyhdistyksen voimin. Gredin kokoomukselle luomaan brändin- ja aineistonhallintapalveluun on koottu eri käyttäjille helposti löydettävään ja helposti muokattavaan muotoon yhtenäisesti kaikki aineistot.

”Meillä on paljon yhdistysaktiiveja jäseniä, ja kunta- ja eduskuntavaalien lähestyessä runsaasti ehdokkaita, joilla on tarve viestiä erilaisista asioista esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Gredin digitaalisen palvelun avulla he voivat tehdä viestintää itse, ja siihen he hyödyntävät muokattavia pohjia”, kertoo Kristian Tervo, kokoomuksen Art Director.

”Palvelun ehdottomasti suurin hyöty on muokattavissa pohjissa, koska jäsenet pystyvät ilman taitto-ohjelmia ja graafista osaamista tekemään brändihallittua markkinointimateriaalia itse”, Kristian sanoo.

Tärkeää sisältöä ovat brändihallitut itse muokattavat lehti-ilmoituspohjat sekä some-pohjat, joita jäsenet käyttävät postauksissaan esimerkiksi FaceBookiin, YouTubeen ja Twitteriin.

Gredin palvelussa oleva haku-toiminne löytää hetkessä esimerkiksi sanalla video yli 150 erilaista kokoomuksen videota ja sanoilla muokattava pohja yli 120 osumaa. ”Videoiden määrä somessa on lisääntymässä, ja tuotamme niitä yhä enemmän. Some määrää tarvittavan materiaalin, ja somen algoritmit suosivat videoita”, Kristian tietää.

Lue jutusta lisää Kristianin kokemuksia ja ideoita! Kiinnostaako 300 000 euron säästöesimerkki? Juttuun pääset suoraan tästä: https://www.gredi.fi/asiakas/kokoomus/

Kiinnostuitko kokoomuksesta? Lue lisää: http://www.kokoomus.fi/

Kiinnostuitko Gredi Content HUBista – älykkäästä brändin- ja aineistonhallintapalvelusta? Katso 1 minuutin pikavideo: https://www.gredi.fi/gredi-content-hub-tutuksi/

Haluatko kuulla lisää Gredi Content HUBin ison rahan hyödyistä liiketoiminnalle ja onnellistavasta vaikutuksesta organisaatiosi ihmisille? Soita ja kysy lisää: https://www.gredi.fi/yhteystiedot/

«
»
 
AAA Suomen Vahvimmat Lowest credit risk Menestyjäyritys Suomalaista palvelua Koodia Suomesta Luotettava kumppani