Vasemmistoliitto

MUOKATTAVAT POHJAT MAHDOLLISTAVAT EHDOKKAIDEN YHDENVERTAISEN
VIESTINNÄN SOMESSA JA PRINTISSÄ

Vasemmistoliitto on suomalainen, poliittiseen vasemmistoon kuuluva puolue. Vasemmistoliitolla on lähes 12 000 jäsentä, 16 kansanedustajaa, oma edustaja Euroopan parlamentissa, sekä 658 jäsentä vaikuttamassa kunnanvaltuustoissa kautta Suomen. Vasemmistoliittoon kuuluu myös vasemmistonaiset ja vasemmistonuoret. Tavoiteohjelmassaan puolue pyrkii parantamaan yhteiskunnan hyvinvointia, ympäristön ja talouden kestävyyttä sekä ihmisten välistä tasa-arvoa, vapautta ja mahdollisuutta työhön ja toimeentuloon.
Suomen puoluekentällä ja mediassa laajasti näkyvä Vasemmistoliitto otti käyttöön Gredin luoman digitaalisen brändin- ja aineistonhallintapalvelun.

Miksi palvelu haluttiin?

”Tavoitteenamme oli yhdenvertaiset mahdollisuudet ja helpot työkalut ehdokkaiden tehokkaaseen kampanjointiin. Viime kuntavaaleissa meillä oli yli 3200 ehdokasta, nyt tavoite on vieläkin enemmän! Laaja ehdokasasettelu erilaisista taustoista olevia ihmisiä kun on, tarjolla oleva työkalu auttaa heitä yhdenvertaisesti näkyvyydessä”, kertoo Juuso Aromaa, vasemmistoliiton jäsen- ja järjestötiimin vetäjä. Ehdokkaalle hyöty on näkyvyyden ja ison rahansäästön lisäksi ilmeinen: hän saa itse tehtyä suoraan valmiiksi haluamansa lehti-ilmoitukset ja some-mainokset Gredin luomassa palvelussa.

Palvelussa on nopea haku, ja visuaalinen, selkeä rakenne. Palvelusta löytyvät esimerkiksi vasemmistoliiton logot, puoluejohdon kuvat sekä brändihallitut, itse muokattavat pohjat lehti-ilmoituksiin ja someen, kuten FaceBookiin. Siellä on painettavat materiaalit, kuten roll-upit ja rintamerkit, sekä ajankohtaisiin vaaleihin, kuten kuntavaaleihin, liittyvää materiaalia.

Arvojen mukaista yhtenäistä tekemistä

Juuso on ollut puolueen vapaaehtoistoiminnan eri tehtävissä jo vuodesta 2009, ja työntekijänä vuodesta 2018. Juusolla on selkeä näkemys puolueen arvoista arjen työssä.

”Palvelun käyttöönotto lähti liikkeelle omista arvoistamme, joihin kuuluu tärkeänä yhdenvertaisuus. Kuntavaalitkin ovat jälleen tulossa, ja yleisestikin halusimme meidän järjestötoiminnan arjen aherruksen tueksi helpon työkalun. Idea oli siinä, että halusimme madaltaa kynnystä kaikille viestinnän tekemiseen. Tarvitsimme työkalun, jossa laajemman ryhmän on helppo tehdä aineistoja, ilman graafista osaamista”, Juuso havainnollistaa.

”Halusimme tuoda uuden tason tekemiseen ja tarjota helpon ja käyttäjäystävällisen tavan luoda brändihallittuja aineistoja”

Osuva viesti ja pysyvä muistijälki – siinäpä se! Palvelun avulla puolueen brändi-ilme on yhtenäinen koko maassa ja kaikissa medioissa. Viestit osuvat kohderyhmää kiinnostavalla sisällöllä, ja ehdokas saa itse tehtyä houkuttelevan lehti-ilmoituksen ja massasta erottuvan some-mainoksen samantien palvelussa.

”On mukavaa, että muokattavien pohjien avulla itse tehtävät some- ja lehtimainokset ovat aina brändihallittuja. Värimaailmamme, logot ja tekstityypit ovat aina samat. Mutta ehdokkaiden kuvat ja tekstit ehdokkaat saavat itse vaihtaa personoidusti.”

”Yhdenvertainen tekeminen on myös käytännöllinen arvo! Kun tarjoamme yhteisen työvälineen, saamme myös laajemmin ja vaikuttavammin näkyvyyttä, kun yhdenmukainen ilme kaikissa toimissa säilyy”, Juuso kristallisoi.

Erilaiset käyttäjäoikeudet mahdollistavat personoidut käyttäjänäkymät

Eri käyttäjillä on erilaisia käyttötarpeita ja siksi erilaisia oikeuksia palveluun. Adminit hallinnoivat palvelua ja näkevät kaiken. Puolueen edustajat pääsevät palveluun näkemään ohjeita ja aineistoja, sekä käyttämään ja personoimaan aineistoja laajasti, koska tahansa ja helposti selaimella. Median edustajat pääsevät palvelussa omaan näkymäänsä nopeasti, ilman salasanoja ja tunnuksia.

Käyttäjäoikeuksien takana on luonnollisesti lisää markkinointi- ja viestintäaineistoja. Sieltä löytyvät myös tärkeät käyttäjähallinta ja raportointi. Palvelun visuaalisesta, reaaliaikaisesta raportoinnista on kätevä seurata esimerkiksi aineistojen käyttäjä- ja käyttömääriä.

Mistä tykätään eniten?

”Palvelussamme on Instagram- ja FaceBook-raameissa olevat kuvapohjat sekä ehdokasesite, johon kuka tahansa voi laittaa kuvansa, nimensä ja teesinsä. Siitä pidettiin heti, ja sillä on arvoa! Kunnallisvaaleissahan on liikenteessä todella paljon ehdokasesitteitä, joita ehdokkaat voivat jakaa eri tavoin.”

FaceBook ja Instagram ovat tärkeitä välineitä puoluetyössä. Eri kohderyhmät tavoittaa eri medioista. ”Olisi tosi hienoa, jos pääsisimme myös eri videopalveluihin hyvin näkösälle. Nuorison jahtaaminen pitkin somea on haasteellista! Puoluehallituspäätöksellä ei voi päättää, että mennään jonnekin someen ja ollaan suosittuja”, Juuso hymyilee.

Juuso kertoo, että perustavoitteet on nyt Gredin luomassa palvelussa saavutettu. ”Nyt pohdiskelemme eri ideoita, mihin kaikkeen palvelua seuraavaksi käytämme. Ajatuksia riittää paljon!”

 
AAA Suomen Vahvimmat Lowest credit risk Menestyjäyritys Suomalaista palvelua Koodia Suomesta Luotettava kumppani